ETUSIVULLE    TO HOMEPAGE

TIIVISTETTY THE SHADOWS-HISTORIA

SIVUN TIETOJEN KOPIOIMINEN JOLLEKIN MUULLE WWW-SIVULLE TAI MUUHUN JULKAISUUN ON KIELLETTY ILMAN SIVUN TEKIJÄN LUPAA!

VUODET 1971 - 2015  << VUODET 1958-1970

Shadowsin hajottua John Rostill kiersi Tom Jonesin basistina enimmäkseen USA: ssa. Hank Marvin ja Bruce Welch sen sijaan aloittivat jälleen yhteistoiminnan ja kolmanneksi mukaan tuli australialainen kitaristi-laulaja John Farrar (s. 8.11.1946) joka oli sittemmin Shadowsin mukana vuoteen 1976.
Marvin, Welch & Farrar levytti kaksi albumia ilman suurempaa menestystä,  Marvin, Welch & Farrar (1971) ja Second Opinion (1971). Nämä olivat tyyliltään lähinnä Crosby, Stills, Nash & Young-vaikutteista lauluharmonioilla sävytettyä musiikkia joka oli melko kaukana Shadows-aikojen tyylistä. Yleisö tietenkin odotti  Shadows-hittejä kuten "Apache". Myös Brian Bennett oli kiertueilla mukana, joten Shadows oli miltei koossa jälleen. Bruce Welch jäi ryhmästä pois kahden albumin jälkeen. Marvin ja Farrar tekivät vielä albumin kahdestaan, Marvin & Farrar (1973).

1973:
Bruce Welch oli jälleen mukana ja kun hänen lisäkseen Hank Marvin ja Brian Bennett kiinnostuivat ajatuksesta oli Shadows koossa jälleen vuonna 1973. Basistiksi tuli Alan Tarney.
Kun yleisö sai kuulla myös instrumentaalihittejä stemmalaulun lisäksi oli suosio parempaa kuin Marvin, Welch & Farrarin pelkästään laulettuihin kappaleisiin perustuva esiintyminen.

Singlet:
Turn Around And Touch Me / Jungle Jam 11/73 (EMI 2081) [-.]

LP-levyt:
ROCKIN' WITH CURLY LEADS  11/73  (EMI EMA 762)
Pinball Wizard/See Me Feel Me / Years Away / Humbucker / Deep Roots / Jungle Jam / Gracie //
Good Vibrations / Turn Around And Touch Me / Wide Mouthed Frog / Rockin With Curly Leads / Gutbucket / Jumpin' Jack Input

The Shadows eli Marvin, Welch ja Bennett vahvistettuna John Farrarilla ja basisti Alan Tarneylla julkaisi Shadows-albumin Rockin' With Curly Leads.  Alan Tarney (s. 19.11.1945) oli Shadowsin basistina 1973 - 1977. Shadows-basistit ovat olleet sitten 60-luvun eräänlaisia ulkojäseniä yhtyeessä. Levy on melko hyvätasoinen, uusi tuleminen vain sai ikävän sivumaun kun 60-luvun pitkäaikainen basisti John Rostill menehtyi loppuvuodesta 1973 kotistudiossa sähköiskuun.
Shadowsin instrumentaalimusiikin ystävät saivatkin haluamansa, sillä levy on instrumentaali. Paikoitellen on kymmenen vuoden takainen soundi tunnistettavissa, mutta Shades Of Rock-levyn "modernimmat" sävyt hallitsevat. Listalla levy kävi sijalla 45.

1975:
Singlet:
Let Me Be The One / Stand Up Like A Man 3/75 (EMI 2269) [12.]
Run Billy Run / Honourable Puff-Puff  6/75 (EMI 2310) [-.]

LP-levyt:
SPECS APPEAL 3/75 (EMI EMC 3066)
God Only Knows / Cool Clear Air (E)/ Rose, Rose / This House Runs On Sunshine (E)/ Colorado Songbird / No No Nina (E)//
Honourable Puff-Puff / Don't Throw It All Away (E)/ Spider Juice / Let Me Be The One (E)/ Like Strangers / Stand Up Like A Man (E)

Shadows osallistui Englannin karsintaan valittaessa kappaletta Eurovision laulukilpailuedustajaksi. Kuudesta ehdolla olleesta yleisö valitsi Englannin edustajaksi Shadows-kappaleen "Let Me Be The One". Sijoitus olikin hyvä, eli toinen lopullisessa kilpailussa, ja itse singlestäkin tuli pienoinen hitti. LP menestyi hieman edellistä paremmin ollen sijalla 30. Basisteina Alan Tarney ja Dave Ricmond.
Specs Appeal sisälsi kaikki kuusi ehdolla ollutta kappaletta, ne on merkitty ylläolevaan kappalelistaan (E)-merkillä, lisättynä kuudella instrumentaaliesityksellä.

LIVE AT THE PARIS OLYMPIA 11/75 (EMI EMC 3095)
The Rise And Fall Of Flingel Bunt / Man Of Mystery / Lady Of The Morning / Nivram / Tiny Robin / Honourable Puff Puff / Sleepwalk / Apache //
Shadoogie / Guitar Tango / Marmaduke / Somewhere / Little "B" / Rock Medley: Lucille>Rip It Up>Blue Suede Shoes

Pariisin Olympia-teatterissa äänitetty konsertti julkaistiin Eurovisio-menestyksen vanavedessä ja antanee kuvan tuolloisesta konserttitarjonnasta, vanhoja rautalankahittejä ryyditettynä uudemmalla tuotannolla.

1976:
Singlet:
It'll Be Me Babe / Like Strangers  6/78 (EMI 2461) [-.]

LP-levyt:
RARITIES  -/76 (EMI NUT 2)
Goodnight Dick / Wahine / London's Not Too Far / Morning Star / Boogatoo / Break Another Dawn / Midnight Cowboy / Sunday For Seven Days //
Scotch On The Socks / Theme From The Boys / Lady Penelope / Zero X. Theme / Thunderbirds Theme / Friends / The Miracle / Slaughter On 10th Avenue

John Farrar lähti U.S.A.:han muuttaneen Olivia Newton-Johnin perään ryhtyen tämän tuottajaksi ja menestyikin tässä ammatissa erinomaisesti.
Single "It'll Be Me Babe" jäi Shadows-kokoonpanon Marvin, Welch, Farrar, Bennett ja Tarney viimeiseksi levytykseksi. 1976 julkaistu Rarities sisälsi nimensä mukaan B-puolellaan hieman harvinaisempaa Shadows-materiaalia. LP:n A-puoli sen sijaan sisältää Hank Marvinin soolosinglekappaleita 1960-70-lukujen taitteesta, niille voidaan huoletta antaa titteli "Rarities".

1977:
Singlet:
Apache / Wonderful Land / FBI -/77 (uusintajulkaisu, Columbia DB 8958) [-.]
Another Night / Cricket Bat Boogie 7/77 (EMI 2660) [-.]

LP-levyt:
20 GOLDEN GREATS 2/77 (EMI EMTV 3)
Apache  / Man Of Mystery / The Frightened City / Guitar Tangom/ Kon Tiki / Foot Tapper / Genie With The Light Brown Lamp / The Warlord /  A Place In The Sun / Atlantis //
Wonderful Land / FBI/ The Savage / Geronimo / Shindig / Stingray / Theme For Young Lovers / Rise & Fall of Flingel Bunt / Maroc 7 / Dance on

Helmikuussa 1977 julkaistu LP 20 Golden Greats palautti Shadowsin listaykköseksi Britanniassa ja kokoelma sai positiivista huomiota muuallakin. Kokoelman materiaali tosin on 60-luvun vuosilta kuten odottaa sopikin. Bruce Welch oli miksaillut vanhoja mono-raitoja uudelleen stereoiksi. Kokoelmalevyn tiimoilta tehtiin kiertuekin.

TASTY  8/77 (EMI EMC 3195)
Cricket Bat Boogie / Return To The Alamo / Goodbye Yellow Brick Road / Another Night / Honky Tonk Woman / Montezuma's Revenge //
Walk Don't Run / Superstar / Bermuda Triangle / The Most Beautiful Girl / Creole Nights

Tasty-albumi on sisällöltään instrumentaali ja noudatteli tyyliltään parin edellisen studiolevyn linjaa. Levyllä on kappaleita jotka ovat uusia äänityksiä, mutta myös sellaisia joilla on mukana vielä John Farrar ja basisteina ovat Alan Tarney sekä Dave Richmond. Levy jäi ostavalta yleisöltä huomiotta, listasijoja ei kolkuteltu.
Varsinainen Shadows-basisti vaihtui Tastyn jälkeen Alan Tarneysta Alan Jonesiin (s. 6.2.1947), josta tulikin Shadows-basisteista siihen asti yhtämittaisesti pitkäaikaisin palvelusvuosien karttuessa vuodesta 1977 vuoteen 1988 saakka. Kosketinsoittajana oli tässä vaiheessa Francis Monkman.

1978:
Singlet:
Love de Luxe / Sweet Saturday Night 8/78 (EMI 2838) [-.]
Don't Cry For Me Argentina / Montezuma's Revenge 11/78 (EMI 2890) [5.]

Kosketinsoittajaksi tuli vuonna 1978 studiomuusikko Cliff Hall. Pääasiallinen kokoonpano olikin seuraavat kymmenen vuotta Marvin, Welch, Bennett, Jones ja Hall. Levytyksissä käytettiin tosin muitakin muusikoita.

1979:
Singlet:
Theme From The Deer Hunter / Bermuda Triangle 4/79 (EMI 2939) [9.]
Rodrigo's Guitar Concerto / Song For Duke 10/79 (EMI 5004) [-.]

LP-levyt:
STRING OF HITS 8/79 (EMI EMC 3310)
Riders In The Sky / Parisienne Walkways / Classical Gas / Theme From The Deer Hunter / Bridge Over Troubled Water / You're The One That I Want //
Heart of Glass / Don't Cry For Me Argentina / Song For Duke / Bright Eyes / Rodrigo's Guitar Concerto De Aranjuez / Baker Street

Shadows palasi vuonna 1979 ensimmäistä kertaa uudella materiaalilla Britannian listaykköseksi sitten 1960-luvun. Hank Marvin palasi ns. rautalankasoundiin joka oli varmasti monelle Shadows-fanille tervetullut asia.
String Of Hits
-levyn aloittaa mainiosti sovitettu Stan Jonesin ikivanha "(Ghost) Riders In The Sky", josta The Shadows saikin kestohitin ja konserttikohokohdan myöhemmille vuosilleen.
Peruskolmikon Marvin, Welch ja Bennett lisäksi levyllä on basistina Alan Jones, myös Alan Hawkshaw vierailee pianistina.
Sama tapahtui kappaleiden "Theme From The Deer Hunter" (eli Stanley Myersin säveltämä "Cavatina" joka kuultiin elokuvassa The Deer Hunter) sekä "Don't Cry For Me Argentina" kohdalla. Viimeksi mainittu Andrew Lloyd Webber/Tim Rice-sävellys on alunperin Julie Covingtonin 1976 laulama Evita-musikaalin suosittu kappale. Taltiointi ei suosionosoituksista huolimatta ole oikea "live", vaan aplodit ovat kotoisin Cliff Richardin ja Shadowsin Thank you very much-konserttilevyltä (1978).
Oman aikansa hiteistä levylle on versioitu mm. Gary Mooren "Parisienne Walkways", Blondien "Heart Of Glass", Art Garfunkelin "Bright Eyes", Gerry Raffertyn "Baker Street" sekä John Travolta/Olivia Newton-Johnin "You're The One That I Want" Grease-musikaalista. Sen sijaan versio lähes 10 vuotta vanhasta Simon & Garfunkel-menestyksestä "Bridge Over Troubled Water" kuulostaa miltei turhalta välipalalta.
The Shadows oli tässä vaiheessa itse asiassa Hank Marvin ja säestäjät. 1960-luvun alun huippuaikona kun saivat muutkin yhtyeen jäsenet tilaa ja yhtyeen soundiin vaikuttivat merkittävästi muutkin kuin Marvin. Laulettuja kappaleita String of hits-levyllä ei ole, joten kelpo laulaja Bruce Welch ei ääneen pääse.

1980:
Singlet:
Riders In The Sky / Rusk 1/80 (EMI 5027) [12.]
Heart Of Glass / Return To Alamo 7/80 (EMI 5083) [-.]
Equinoxe Part V / Fender Bender 8/80 (Polydor POSP 148) [50.]
Mozart Forte / Midnight Creepin' 9/80 (Polydor POSP 187) [-.]

LP-levyt:
ANOTHER STRING OF HOT HITS 7/80 (EMI EMC 3339)
Black Is Black / Goodbye Yellow Brick Road / River Deep Mountain High / Midnight Cowboy / Pinball Wizard/See Me Feel Me / God Only Knows / Stardust //
Walk Don't Run / The Most Beautiful Girl / Good Vibrations / Something / Superstar / Trains And Boats And Planes / Honky Tonk Woman

Another String Of Hot Hits ei nimestään huolimatta ollut jatkoa String Of Hits-levylle. Kappaleista vain "Black Is Black" on levytetty 1980, muut kappaleet ovat aiemmilta levyiltä, aina vuodelta 1967 saakka ovat "Stardust" ja "Trains And Boats And Planes". "Midnight Cowboy" on kotoisin Hank Marvinin 1969 julkaistulta soololevyltä. Muut kokoelman kappaleet ovat 70-luvun Shadows-levyiltä. Listasija 16. kuitenkin.

CHANGE OF ADDRESS 9/80 (Polydor 2242179)
Mozarte Forte / Midnight Creepin' / Change Of Address / Just The Way You Are / Indigo / Arty's Party //
Outdigo / Hello Mr. W.A.M. / Temptation / Albatross / If You Leave Me Now / Equinoxe (Part V)

Osoitteen muutos tuli eteen vuonna 1980 muutoinkin kuin levyn nimessä. Neuvottelut EMI: n kanssa eivät tuoneet toivottua tulosta yhtyeelle ja levy-yhtiön vaihto oli tosiasia. Kiistaa neuvotteluissa olivat aiheuttaneet mm. se seikka että Shadows olisi halunnut aiempien klassikkolevytystensä, erityiseti tietysti hittien, oikeudet itselleen ja sama olisi koskenut tulevaa materiaalia. Perustettiin oma tuotantoyhtiö Roll Over Records ja levyjä alkoi julkaista Polydor jolle tuotanto liisattiin. Kosketinsoittaja Cliff Hall tuli Shadowsiin mukaan v. 1977 paikkeilla oltuaan aiemmin jo Cliff Richardin mukana ja hän soittaa tälläkin levyllä kuten tämän jälkeenkin, aina Final Tour-kiertueille saakka.
Change Of Address on ajan soundeja noudattelevaa instrumentaalimusiikkia. Jopa disco-aineksia kuullaan paikoitellen. Levy mahtui kuitenkin Britannian Top 20: een aivan kuten Another String of Hot Hits, sijalle 17.

1981:
Singlet:
The Third Man / The Fourth Man 4/81 (Polydor POSP 255) [44.]
Telstar / Summer Of Love '59 9/81 (Polydor POSP  316) [-.]
Medley: Imagine-Woman / Hats Off To Wally 11/81 (Polydor POSP 376 [-.])

LP-levyt:
HITS RIGHT UP YOUR STREET 9/81 (Polydor POLD 5046)
Telstar / Chi Mai / We Don't Talk Anymore / Imagine - Woman / Hats Off To Wally / One Day I'll Fly Away / Summer Love '59 / Misty //
This Ole House / The Winner Takes It All / Sailing / Thing Me Jig / More Than I Can Say / Cowboy Cafe / The Third Man / Nut Rocker

Hits Right Up Your Street oli brittilistan 15: s vuonna 1981. Levyllä versioidaan mm. vanha Tornados-hitti "Telstar", hieman edellisenä vuonna edesmennyttä John Lennonia, Abbaa ja Rod Stewartia. Mukana on myös instrumentaali entisen Shadows-basisti Alan Tarneyn Cliff Richard-hitiksi säveltämä "We Don't Talk Anymore"-kappaleesta. Neljä omaakin kappaletta on mukana.

1982:
Singlet:
Treat Me Nice / Spot The Ball 5/82 (Polydor POSP 439) [-.]
Theme From Missing / The Shady Lady 7/82 (Polydor POSP 485) [-.]

LP-levyt:
LIFE IN THE JUNGLE 9/82 (Polydor 2478169)
Life In The Jungle / High Noon / The Theme From Missing / Treat Me Nice / Cat 'n' Mouse / Chariots Of Fire //
No Dancing! / Riders Of The Range / The Old Romantics / You Rescue Me / Lili Marlene / Raunchy

LIVE AT THE ABBEY ROAD 9/82 (Polydor 2412134)
The Third Man / Thing Me Jig / Runaway / All I Have To Do Is Dream / It Doesn't Matter Any More / Johnny B Goode //
Over In A Flash /  Summer Love 59 / Oh Boy/Crying In The Rain  / Arty's Party

Life In The Jungle ja Live At The Abbey Road on alunperin liitetty toisiinsa sillä Live At The Abbey Roadin kannessa ilmoitetaan, että edellisen ostaja saa jälkimmäisen kaupan päälle. Itse levyn introssa Marvin myös mainostaa kyseistä seikkaa. Listasijoitus on hieman tippumaan päin sen ollessa 24: s.
Life In The Jungle sisältää mm. lauletun Elvis-coverin "Treat Me Nice". 1980-luvun Shadows on voittopuolisesti instrumentaali, mutta laulettu kappalekin on mukana silloin tällöin. Vangelista versioidaan kahdella kappaleella eli "Chariots Of Fire" sekä "Theme From Missing", yhtyeen omasta kynästä on lähtenyt viisi kappaletta. Levyn lopulla palataan muutaman vuosikymmenen taakse kappaleilla "Lili Marlene" sekä tätä hieman tuoreemmalla palalla "Raunchy".
Live At The Abbey Road
on äänitetty nimensä mukaan livena Abbey Roadin studioilla, "live" levy on myös siinä mielessä että mukana on kutsuvierasyleisö, joka antaa aplodeja kappaleiden välillä. Tunnelma on rento eikä niinkään steriili kuin varsinaisella studiolevyllä Life In The Jungle.
Mukana on sekä instrumentaaleja, että laulettuja kappaleita, mm. pari versiota Hits Right Up Your Street-levyltä, Everly Brothersia, Chuck Berrya, Del Shannonia.

1983:
Singlet:
Diamonds / Elevenis 8/83 (Polydor POSP 629) [-.]
Goin' Home / Cat'n'Mouse 12/83 Polydor POSP 657) [-.]

LP-levyt:
XXV 10/83 (Polydor POLD 5120)
Africa / Going Home (Theme From 'Local Hero') / Up Where We Belong / You Don't Have To Say You Love Me / The Modern Way //
Diamonds / Time Is Tight / Memory / Liverpool Days / Queen Of Hearts / A Whiter Shade Of Pale

Bruce Welchin tuottama XXV  on toteutettu ns. 80-luvun soundeilla kuten muutama edeltäjänsäkin joiden tuottajaksi oli merkitty The Shadows. Bruce menestyikin mm. Cliff Richardin tuottajana jo 70-luvulla ja myöhemminkin. Tällä kertaa näitä 80-luvun soundeja kuullaan etenkin Jerry Lordan-sävellyksellä "Diamonds" josta Jet Harris ja Tony Meehan tekivät hitin parikymmentä vuotta takaperin. Booker T. & The MG's-kappale "Time Is Tight" on sentään mukana perinteisemmällä äänimaailmalla. Levyn kummallakin puolella kuullaan myös laulettu kappale.
Shadows-klassikkokin livahti levylle mukaan sillä Mark Knopflerin Local Hero elokuvaan tekemästä "Goin' Home"-kappaleesta tuli yksi Shadowsin myöhemmän ajan muistetuimmista levytyksistä.
Muutoin versioidaan lähinnä uudempia ja vanhempia hittikappaleita. Listasijoitus notkahti jälleen hieman ollen 34: s. On kuitenkin huomioitavaa, että  Shadows-levyt kuitenkin menestyivät kohtuullisen hyvin1980-luvullakin etenkin yhtyeen kotimaassa ja muuallakin Shadows muistettiin kyllä.

1984:
Singlet:
On A Night Like This / Thing Me Jig 8/84 (Polydor POSP 694) [-.]

LP-levyt:
GUARDIAN ANGEL 11/84 (Polydor POLD 5169)
How Do I Love Thee / Hammerhead / The Saturday Western / Look Back On Love / Johnny Staccato / I Will Return //
Guardian Angel / Can't Play Your Game / On A Night Like This / Turning Point / Our Albert

Guardian Angel toi esille 80-luvun puolivälin ajanmukaiset sähköiset rumpusoundit joilla itse levykin alkaa ja näitä kuullaan läpi levyn. Kun vielä syntetisaattori on sovituksissa hyvin esillä ollaan parinkymmenen vuoden takaisista Shadows-soundeista varsin kaukana. Hank Marvinin kitarasoundin tunnistaa kylläkin jälleen helposti. Toki siinäkin on tapahtunut muutosta sitten 60-luvun, mutta selkeä ja persoonallinen se on yhä. Polydor markkinoi levyä huonosti. Levyllä ei ole mukana omaa, eikä muiden hittimateriaalia, joten listasijoitus oli hädin tuskin Top 100: n mahtuva eli 98: s. Tosin materiaali ei ole tällä kertaa aikansa hittejä instrumentaalina, vaan kappaleet ovat originaaliesityksiä yhtä ("I Will Return") lukuun ottamatta. Kelpo kappaleita on kyllä levylle mahtunut, kuten "Johnny Staccato". Ensimmäinen Shadows-levy, joka julkaisitiin vinyyli- ja CD-formaatissa yhtäaikaa.

1985:
1985 ei julkaistu uutta Shadows-materiaalia, uusintajulkaisuja ja kokoelmia kuitenkin, kuten lähes jokaisena vuonna Shadowsin perustamisesta lähtien näihin päiviin saakka.

1986:
Singlet:
Moonlight Shadow / Johnny Staccato 4/86 (Polydor POSP 792) [-.]
Dancing In The Dark / Turning Point 9/86 (Polydor POSP 808) [-.]
Themes From Eastenders And Howard's Way / No Dancing 12/86 (Polydor POSP 847) [86.]

LP-levyt:
MOONLIGHT SHADOWS 5/86 (Polydor PROLP 8)
Every Breath You Take / Hello / The Power Of Love / Hey Jude / Against All Odds / Memory / Dancing In The Dark / A Whiter Shade Of Pale //
Moonlight Shadow / Three Times A Lady / Sailing / I Just Called To Say I Love You / I Know Him So Well / Nights In White Satin / Imagine / Woman / Walk Of Life

Uusia ja aiemmin julkaistuja kappaleita sisältänyt Moonlight Shadows palautti Shadowsin jälleen listojen kärkipäähän, aina sijalle 6. Oli palattu varmempaan keinoon levymenestystä ajatellen, eli versioitiin istrumentaalina aikakauden hittejä. Hank Marvin muutti Australian Perthiin vuoden 1986 lopulla. Välimatka tietysti hankaloitti jatkossa levyttämistä ja kappaleiden tekoa yhdessä. Basistina levyllä on Paul Westwood, muutamilla raidoilla Alan Jones.

1987:
Singlet:
Pulaski / Change Of Address 10/87 (Polydor POSP 886) [-.]
Walking In The Air / Outdigo 11/87 (Polydor POSP 898) [-.]

LP-levyt:
SIMPLY SHADOWS 10/87 (Polydor SHAD 1)
I Knew You Were Waiting (For Me) / We Don't Need Another Hero / Walking In The Air / Careless Whisper / Don't Give Up / I Guess That's Why They Call It The Blues / A Heart Will Break Tonight / The Lady In Red //
Pulaski / Take My Breath Away / Music Of The Night / The Themes From Eastenders + Howard's Way / I Want To Know What Love Is / The Skye Boat Song / Jealous Guy / Chain Reaction

Simply Shadows menestyi lähes edeltäjänsä tavoin ollen kotimaansa listalla 7. Jälleen versioitiin instrumentaalina ajan menestyskappaleita, levykannen maininnalla "16 Brand new recordings featuring over 60 minutes of today's classic hits". Yhdellä kappaleella on bassossa Mark Griffiths, muilla Alan Jones.

1988:
1988 ei varsinaista uutta Shadows-materiaalia sisältänyttä levyä ilmestynyt. Basisti kuitenkin vaihtui, kun jo aiemminkin Alan Jonesia tuurannut Mark Griffiths (aikaisemmin mm. Matthews Southern Comfort) otti tämän paikan Jonesin loukkaannuttua 1988 vakavasti liikenneonnettomuudessa. Jones toipui kuitenkin onnettomuudesta ajan mittaan, myös soittokuntoon.

LP-levyt:
THE EP COLLECTION -/88 (See For Miles SEE246)
Perfidia / 36/24/36 / All Day / Grandfathers Clock / Lady Penelope / Zero X Theme / Thunderbirds Theme / Finders Keepers / My Way / Fiesta/Paella / Mustang / Theme From Shane / Theme From Giant / Shotgun / Las Tres Carabelas / Adios Muchachos / Valencia / Granada / Tonight / Fandango / Little Princess / Gonzales / Jet Black (Live) / Driftin (Live)

The EP Collection piti sisällään EP-levyillä julkaistuja kappaleita. Ensimmäinen julkaisu oli luonnollisesti Vol. 1 ja  näitä saatiin lähivuosina vielä kaksi lisää.
Kappaleet ovat luonnollisesti 1960-luvulta, koska EP-levy jäi yleensäkin formaattina pois 1960-luvun puolivälin jälkeen levyteollisuudessa, poikkeuksia tietysti lukuun ottamatta.

1989:
Singlet:
Mountains Of The Moon (vain Hank Marvin ja Brian Bennett mukana)/ Stack-It 4/89 (Polydor PO 47) [-.]
Shadow Mix / Arty's Party 12/89 (Polydor PO 61) [81.]

LP-levyt:
STEPPIN' TO THE SHADOWS 5/89 (Polydor SHAD 30)
You Win Again / I Wanna Dance With Somebody Who Loves Me / He Ain't Heavy, He's My Brother / Candle In The Wind / Farewell My Lovely / Mountains Of The Moon / Nothing's Gonna Change My Love For You / Heaven Is A Place On Earth //
When The Going Gets Tough / Alone / All I Ask Of You / Stack-it / Shoba / You Keep Me Hangin' On / Some People / One Moment In Time

Steppin' To The Shadows pitää sisällään aikansa äänimaailmaa. Sijoitus kuitenkin brittilistalla 8. Cover-versioita on niin vanhemmasta kuin uudemmasta materiaalista.
"Mountains Of The Moon" on Brian Bennettin sävellys, "Shoba" Hank Marvinin ja "Stack-It" on merkitty kolmikolle Marvin, Welch, Bennett. Muu materiaali on poimittu toisaalta. Bassoa on äänityksissä soittanut vielä Alan Jones.

AT THEIR VERY BEST 12/89 (Polydor 841520)
Apache / Man Of Mystery / Shindig / Wonderful Land / The Rise And Fall Of Flingel Bunt / The Theme Fron The Deerhunter (Cavatina) / The Boys / The Frightened City / Theme For Young Lovers / Dance On!! //
The Savage / F.B.I. / Guitar Tango / Genie With The Light Brown Lamp / Atlantis / Foot Tapper / Don't Cry For Me Argentina / Kon-Tiki / Geronimo / The Stranger

Shadows levytti uudet versiot vanhoista hiteistään vuonna 1989 levylle At Their Very Best. Sovituksissa ei juuri uutta ole, sounditkin muistuttavat alkuperäisiä. Toki uudempi tekniikka antaa mm. rummuille jykevämmän osan kuin vajaa 30 vuotta aiemmin.
Levy on erinomaista kuultavaa eikä tätä siirtoa voi pitää turhana, ostajatkin arvostivat 12. listasijan arvoisesti. Ei mitenkään huonosti vaikka samat hitit ovat olleet saatavana alkuperäisesityksinä kymmenillä levyillä. Basistina äänityksillä on Mark Griffiths.

1990:
LP-levyt:
THE EP COLLECTION VOL. 2 -/90 (See For Miles SEE296)
Omoide No Nagisa / Gin Iro No Michi / Londonderry Air / Kimi To Itsumademo / Theme From The Boys / Foot Tapper (album Version) / Round & Round / Les Girls / Friends / Shazam / Guitar Boogie / Sleepwalk / FBI / Bongo Blues / Ranka Chank / The Flyder & The Spy / Autumn / Chinchilla /  Walkin

The EP Collection vol. 2: n ostajat saivat LP-kokoelmiinsa hieman harvemmin soineita Shadows-raitoja muutaman tutumman lisäksi.

REFLECTION 9/90 (Polydor 847120)
Eye Of The Tiger / Crockett's Theme / Right Here Waiting / Every Little Thing She Does Is Magic / Sealed With A Kiss / Uptown Girl / Strawberry Fields Forever / Riders In The Sky '90 //
Flashdance ... What A Feeling / Something's Gotten Hold Of My Heart / Love Changes Everything / Nothing's Gonna Stop Us Now / Bilitis / You'll Never Walk Alone / Shadowmix featuring: Apache / Always On My Mind

Brian Bennett ilmoitti vuonna 1990 olevansa vähemmän kiinnostunut jatkamaan Shadowsissa ja yhtye lopettikin toimintansa, Bennett suuntasi mielenkiintoaan muualle, koska oli luonut uraa myös mm. säveltäjänä. Viimeinen Shadows-konsertti tässä vaiheessa pidettiin Southamptonissa 1.12.1990.
Viimeiseksi levyksi jäänyt Reflection heijastelee jälleen aikansa äänimaailmaa ja hittimusiikkia, tosin mukana on vanhempaakin materiaalia kuten Beatlesia. "Riders In The Sky" on saanut vuoden 1990 päivityksen. Yleisö osti, sijoitus listalla 5.

Hajoamisen jälkeen julkaistiin runsaasti Shadows-kokoelmia pitkin 90-lukua. Hank Marvin keskittyi soolouraansa. Brian Bennett on säveltänyt filmien ja TV-sarjojen musiikkia, piano onkin ollut hänen toinen soittimensa.
Bruce Welch on soittanut Shadows-tyylisessä yhtyeessä nimeltä Bruce Welch's Shadows jossa ovat mukana myös Cliff Hall sekä Alan Jones, rummuissa Bob Watkins ja Phil Kelly kitaristina. Yhtye on toiminut myös uudella vuosituhannella.

1992:
CD-levyt:
THE EP COLLECTION VOL. 3 -/92 (See For Miles SEE CD 375)
Quatermassters Stores / Some Are Lonely (alternate version) / Its Been A Blue Day / Alice In Sunderland / I Wish I Could Shimmy Like My Sister Arthur / Blue Star / Sweet Dreams / Jet Black / Driftin / Feelin Fine / Don't Be A Fool With Love / Saturday Dance / Be Bop A Lula / Perfidia (alternate version) / Late night Set /  Chu-chi / 1861 / Find Me A Golden Street / Spring Is Nearly Here / Bongo Blues / Back Home / It's A Man's World

Vaikka Shadows olikin hajonnut pari vuotta aiemmin ei se levyjen julkaisua estänyt, kokoelmia tuli tasaista tahtia. Kaksi aiempaa osaa saivat jatkokseen The EP Collectionin kolmososan. Kappaleet ovat jälleen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta harvemmin kuultua Shadowsia.

1997:
CD-levyt:
THE SHADOWS AT ABBEY ROAD  1997 (EMI 743 8 23042 2 7)
Gonzales (original Mono LP version) / Wonderful Land (unissued version) / Witch Doctor (The Savage) (unissued film version) / What A Lovely Tune (unissued stero version) / Theme From The Boys (un-dubbed version) / Guitar Tango (un-dubbed version) / All Day (unissued alternative version) / Atlantis (un-dubbed version) / It's Been a Blue Day (unissued alternative un-dubbed version) / Razzmataz (unissued alternative version) / Nothing, Folks (unissued instrumental track) / John's Rocker (unissued version of I Wish I Could Shimmy) / Don't Stop Now (alternative version) / Benno-San (alternative version) / Zero X Theme (stereo remix) / Thunderbirds Theme (stereo remix) / Scotch on the Socks (stereo remix) / Tennessee Waltz (alternative version) / Slaughter on 10th Avenue / Chitty Chitty Bang Bang (unissued instrumental) / No No Nina (unissued instrumental version) / Don't Cry For Me Argentina (unissued full studio version) / God Only Knows (unissued remixed and modified version)

Samassa "At Abbey Road"-sarjassa julkaistiin muidenkin yhtyeiden äänityksiä Abbey Roadin studioilta Lontoosta, Shadowsin levyllä on 23 kappaletta ennen julkaisemattomia levytyksiä ja vaihtoehtoversioita tutuista kappaleista. Mielenkiintoinen levy, vähintään.

2004:
Uuden vuosituhannen alkuvuosina tuli esille kuitenkin idea tehdä vielä konserttikiertue, se viimeinen. Liikkeelle siis lähdettiin ja vuonna 2004 kierrettiin Britanniassa.
CD-levyt:
COMPLETE SINGLES A's & B's 1959 - 1980 -/04 EMI 7243 578181 2 4
Feelin Fine / Don't Be A Fool (with Love) / Driftin' / Jet Black / Saturday Dance / Lonesome Fella / Apache / Quatermasster's Stores / Man Of Mystery / The Stranger/ FBI / Midnight / The Frightened City / Back Home / Kon-Tiki / 36-24-36 / The Savage / Peace Pipe / Wonderful Land / Stars Fell On Stockton / Guitar Tango / What A Lovely Tune / Dance On!/ All Day / Foot Tapper/ The Breeze And I / Atlantis / I Want You To Want Me / Shindig / It's Been A Blue Day / Geronimo / Shazam / Theme For Young Lovers / This Hammer / The Rise & Fall Of  Flingel Bunt / It's A Man's World / Rhythm 'n' Greens / The Miracle / Genie With The Light Brown Lamp /  Little Princess/ Mary Anne / Chu-Chi / Stingray / Alice In Sunderland / Don't Make My Baby Blue / My Grandfather's Clock / The War Lord / I Wish I Could Shimmy Like My Sister Arthur / I Met a Girl / Late Night Set / A Place In The Sun / Will You Be There? / The Dreams I Dream / Scotch On The Socks / Maroc 7 / Bombay Duck / Tomorrow's Cancelled / Somewhere / Running Out Of  The World / Dear Old Mrs. Bell / Trying To  Forget The One You Love / Slaughter On 10th Avenue / Turn Around And Touch Me / Jungle Jam / Let Me Be The One /  Stand Up Like A Man / Run Billy Run / Honourable Puff Puff / It'll Be Me Babe / Like Strangers / Another Night / Cricket Bat Boogie / Love De Luxe / Sweet Saturday Night / Don't Cry For Me Argentina / Montezuma's Revenge / Theme From The Deer Hunter / Bermuda Triangle / Rodrigo's Guitar Concerto / Song for Duke / Riders In The Sky / Rusk / Heart Of Glass / Return To The Alamo.

Erinomainen 4-CD:n kokoelma Shadowsin EMI-merkille levyttämistä singleistä.

Lopulta kiertueesta tuli varsin laaja pitkin Eurooppaa ja yhtye kävi Suomessakin 2005 kahdella keikalla esiintyen Vuokatissa ja Helsingin jäähallissa.
Kiertueesta julkaistiin DVD sekä tupla-CD The Final Tour.

THE FINAL TOUR 10/04 (ERDVCD 031)
DVD:   Intro – Apache Medley / Riders In The Sky / The Frightened City  / Theme For Young Lovers /  Peace Pipe / The Savage / Let Me Be The One / The Stranger / Kon Tiki/ Going Home (Theme from Local Hero) / Dance On / Nivram / Lady Of The Morning / My Home Town / Guitar Tango / Geronimo/Sleepwalk / 36-24-36 / Shazam / Don’t Cry For Me Argentina / Equinoxe V / Mountains Of The Moon / Shadoogie / Gonzales / Don’t Make My Baby Blue /  The Rise And Fall Of  Flingel Bunt / Atlantis/ Shindig / Man Of Mystery / Foot Tapper / Please Don’t Tease / In The Country / I Could Easily Fall /  The Day I Met Marie / Gee Whiz It’s You / Summer Holiday / Bachelor Boy / Little B /  Theme From The Deerhunter / Wonderful Land / FBI / Apache
 CD1: Intro – Apache Medley  /Riders In The Sky / The Frightened City / Theme For Young Lovers / Peace Pipe / The Savage / Let Me Be The One / The Stranger /  Kon Tiki / Going Home (Theme from Local Hero) / Dance On / Nivram / Lady Of The Morning /  My Home Town /  Guitar Tango / Geronimo / Sleepwalk / 36-24-36 / Shazam /  Don’t Cry For Me Argentina / Equinoxe V
CD2: Mountains Of The Moon / Shadoogie / Gonzales / Don’t Make My Baby Blue / The Rise And Fall Of  Flingel Bunt / Atlantis / Shindig / Man Of Mystery / Foot Tapper / Please Don’t Tease / In The Country / I Could Easily Fall / The Day I Met Marie / Gee Whiz It’s You / Summer Holiday / Bachelor Boy / Little B / Theme From The Deer hunter / Wonderful Land / FBI / Apache

Jet Harris esiintyi Ravintola Texasissa Helsingissä 27.6. 2008 ja Nastolan Rautalankafestareilla 28.6.2008.
Nastolassa Harris säestäjänään suomalainen The Charades soitti varsin mukavan setin, Nono Söderbergillä vahvistettuna. Pääsimme hieman jututtamaankin Mr. Harrisia, olihan Shadowsin "Apache"-basisti legenda sinänsä ja mukava oli miestä nähdä.


(Kuva: Juha Nummela)


Kemiläinen fani Ari Rahkola ja Jet Harris Nastolan yössä 28.6.08
(Kuva: Juha Nummela)

Cliff Richard & The Shadows esiintyivät Hartwall Areenalla Helsingissä maanantaina 16.11.2009. Kiertueen yhteydessä on myös julkaistu CD Reunited - The 50th Anniversary Album, jolla on vanhoja hittejä uudelleen levytettyinä sekä kolme uutta levytystä.
Konsertti oli erinomainen, soundit olivat kirkkaat ja soittimet sekä laulajat erottuivat toisistaan. Hittiputkea riitti parin tunnin verran, välillä pidettiin  25 minuutin tauko. Cliff oli 69-vuotiaaksi uskomattoman nuorekas ja hyvässä kunnossa, samoin The Shadows.  Tasapuolisesti esitettiin Cliff & Shadowsin yhteisiä hittejä sekä Shadows soitti ilman Cliffiä omia hittejään.
Konsertti oli hieno kokemus, ehkä näimme Cliff Richardin ja The Shadowsin viimeistä kertaa Suomen kamaralla, siksikin tapahtuma oli elämys.



Ari Rahkola pystytti Shadows-näyttelyn Kemin kirjastoon, näyttely oli nähtävissä kesällä 2010. (Kuva: Juha Nummela)

Kemin kirjaston sivulta:"Shadows 50 vuotta! Kemiläinen Shadows-harrastaja Ari Rahkola on tuonut kokoelman pitkäaikaisesta Shadows-harrastuksestaan teillekin nähtäväksi.

18.3.2011 tiedotettiin, että Terence "Jet" Harris on siirtynyt ajasta ikuisuuteen kärsittyään mm. kurkkusyövästä.

2013:
CD-levyt:
THE EARLY YEARS (EXPANDED EDITION)
THEIR COMPLETE STUDIO RECORDINGS 1959 - 1966  -/13 (Parlophone  5099944427023)
CD 1
1-Feelin Fine (The Drifters) / 2-Don’t Be A Fool (With Love) (The Drifters) / 3-Driftin’ (The Drifters) / 4-Jet Black (The Drifters) / 5-Chinchilla (The Drifters) / 6-Saturday Dance / 7-Lonesome Fella / 8-Bongo Blues / 9-Apache / 10-Quatermasster’s Stores / 11-Man Of Mystery / 12-The Stranger / 13-Mustang / 14-The Theme From ‘Shane’ / 15-Shotgun / 16-The Theme From ‘Giant’ / 17-F.B.I.   – not on original 1991 release / 18-Midnight / 19-The Frightened City / 20-Back Home / 21-Kon-Tiki / 22-36-24-36 / 23-Shadoogie / 24-Blue Star / 25-Nivram / 26-Baby My Heart / 27-See You In My / Drums / 28-All My Sorrows / 29-Stand Up And Say That / 30-Gonzales / 31-Find Me A Golden Street / 32-Theme From A Filleted Place
CD 2
1-That’s My Desire / 2-My Resistance Is Low / 3-Sleepwalk / 4-Big Boy / 5-The Savage / 6-Peace Pipe / 7-Wonderful Land / 8-Stars Fell On Stockton / 9-Guitar Tango / 10-What A Lovely Tune – not on original 1991 release / 11-The Theme From ‘The Boys’ 2013 stereo master – not on original 1991 release / 12-The Girls / 13-Sweet Dreams / 14-The Boys / 15-The Rumble / 16-The Bandit / 17-Cosy / 18-1861 / 19-Perfidia / 20-Little ‘B’ / 21-Bo Diddley / 22-South Of The Border / 23-Spring Is Nearly / Here / 24-Are They All Like You? / 25-Tales Of A Raggy Tramline / 26-Some Are Lonely / 27-Kinda Cool / 28-Some Are Lonely (French Version) / 29-Dance On / 30-All Day
CD 3
1-Foot Tapper (from Summer Holiday) 2003 remaster – not on original 1991 release / 2-Les Girls (stereo single version) – not on original 1991 release / 3-Round And Round / 4-Foot Tapper (stereo single version) / 5-The Breeze And I / 6-Atlantis / 7-I Want You To Want Me / 8-Granada / 9-Adios Muchachos / 10-Valencia / 11-Las Tres Carabelas / 12-Shindig / 13-It’s Been A Blue Day / 14-Geronimo / 15-Shazam / 16-Theme For Young Lovers / 17-This Hammer / 18-The Rise And Fall Of Flingel Bunt / 19-It’s A Man’s World / 20-Chattanooga Choo Choo / 21-Blue Shadows (new mix stereo version) – not on original 1991 release / previously unreleased / 22-Fandango / 23-Tonight / 24-That’s The Way It Goes / 25-Big ‘B’ / 26-In The Mood / 27-The Lonely Bull (El Solo Toro) / 28-Dakota / 29-French Dressing (new mix stereo version) – not on original 1991 release / previously unreleased / 30-The High And Mighty / 31-Don’t It Make You Feel Good
CD 41-Zambesi / 2-Temptation / 3-Walkin’ / 4-Rhythm And Greens / 5-Ranka-Chank / 6-The Main / Theme From ‘Rhythm And Greens’ / 7-The Drum Number / 8-The Lute Number / 9-The Miracle / 10-Genie With The Light Brown Lamp / 11-Little Princess / 12-Me Oh My (from Aladdin) – not on original 1991 release / 13-Mary-Anne / 14-Chu Chi / 15-Friends / 16-Stingray / 17-Alice In Sunderland / 18-Brazil – not on original 1991 release / 19-The Lost City – not on original 1991 release / 20-A Little Bitty Tear – not on original 1991 release / 21-Blue Sky, Blue Sea, Blue Me – not on original 1991 release / 22-Bossa Roo – not on original 1991 release / 23-Five Hundred Miles – not on original 1991 release / 24-Cotton Pickin’ – not on original 1991 release / 25-Deep Purple – not on original 1991 release / 26-Santa Ana – not on original 1991 release / 27-The Windjammer – not on original 1991 release / 28-Dean’s Them – not on original 1991 release / 29-Breakthru’ – not on original 1991 release / 30-Let It Be Me – not on original 1991 release / 31-National Provincial Samba – not on original 1991 release
CD 51-Don’t Make My Baby Blue / 2-My Grandfather’s Clock / 3-The War Lord / 4-I Wish I Could Shimmy Like My Sister Arthur / 5-I Met A Girl / 6-Late Night Set / 7-I Only Want To Be With You – not on original 1991 release / 8-Fourth Street – not on original 1991 release / 9-The Magic Doll – not on original 1991 release / 10-Stay Around – not on original 1991 release / 11-Maid Marion’s Theme – not on original 1991 release / 12-Benno-San – not on original 1991 release / 13-Don’t Stop Now – not on original 1991 release / 14-In The Past – not on original 1991 release / 15-Fly Me To The Moon (In Other Words) – not on original 1991 release / 16-Now That You’re Gone – not on original 1991 release / 17-One Way To Love – not on original 1991 release / 18-Razzmataz – not on original 1991 release / 19-A Sigh (Un Sospero) – not on original 1991 release / 20-March To Drina – not on original 1991 release / 21-A Place In The Sun / 22-Will You Be There / 23-The Dreams I Dream / 24-Scotch On The Socks (1997 stereo remaster) – not on original 1991 release / 25-Lady Penelope (stereo mix) – not on original 1991 release / previously unreleased / 26-Thunderbirds Theme (1997 stereo remaster) – not on original 1991 release / 27-Zero X Theme (1997 stereo remaster) – not on original 1991 release / 28-My Way / 29-Spanish Music – not on original 1991 release / 30-Finders keepers/My Way/Paella/Fiesta – not on original 1991 release / 31-Mustang (mono version) – first issue on CD / 32-The Theme From ‘Shane’ (mono version) – first issue on CD
CD 6 (mono versions)1-Shotgun (mono version) – first issue on CD / 2-Theme from ‘Giant’ (mono version) – first issue on CD / 3-Back Home (mono version) – first issue on CD / 4-The Theme from ‘The Boys’ (mono version) – first issue on CD / 5-The Girls (mono version) – first issue on CD / 6-Sweet Dreams (mono version) – first issue on CD / 7-Granada (mono version) – first issue on CD / 8-Adios Muchachos (mono version) – first issue on CD / 9-Valencia (mono version) – first issue on CD / 10-Les Tres Carabelas (mono version) – first issue on CD / 11-I Want You To Want Me (mono version) – first issue on CD / 12-It’s A Man’s World (mono version) – first issue on CD / 13-Chu-Chi (mono version) – first issue on CD / 14-Brazil (mono version) – first issue on CD / 15-The Lost City (mono version) – first issue on CD / 16-A Little Bitty Tear (mono version) – first issue on CD / 17-Blue Sky, Blue Sea, Blue Me (mono version) – first issue on CD / 18-Bossa Roo (mono version) – first issue on CD / 19-Five Hundred Miles (mono version) – first issue on CD / 20-Cotton Pickin’ (mono version) – first issue on CD / 21-Deep Purple(mono version) – first issue on CD / 22-Santa Ana (mono version) – first issue on CD / 23-The Windjammer (mono version) – first issue on CD / 24-Dean’s Theme (mono version) – first issue on CD / 25-Breakthru’ (mono version) – first issue on CD / 26-Let It Be Me (mono version) – first issue on CD / 27-National Provincial Samba (mono version) – first issue on CD / 28-This Hammer (mono version) – first issue on CD / 29-My Grandfather’s Clock (mono version) – first issue on CD / 30-The Dreams I Dream (mono version) – first issue on CD

2013 julkaistiin laajenettu versio aikaisemmin 1991 julkaistusta CD-boksista "The Early Years 1959 - 1966". Nyt mukana on kaikki studiossa levytetty tuotanto noilta vuosilta, myös Cliff Richardin levyillä mukana olleet Shadows-esitykset. Erinomainen kokoelma, etenkin hintaansa nähden.

The Shadows- ja sitä edeltäneet kokoonpanot:

The Railroaders (Brian Rankin eli Hank B. Marvin  ja Bruce Cripps eli Bruce Welch ottivat tunnetummat nimensä käyttöön uran alkuaikona, käytän tässä näitä tunnetumpia):
1956 - 1957 # 1 Hank Marvin, kitara / Bruce Welch, kitara / George Williams, kitara / Jim Simmons, rummut
1956 - 1957 # 2  Hank Marvin, kitara / Bruce Welch, kitara / Eddie Silver, kitara / George Williams, basso / Jim Simmons, rummut
The Five Chesternuts:
6/1958 - 9/1958 Hank Marvin, soolokitara, laulu / Bruce Welch, rytmikitara, laulu / Gerald Hurst, laulu / Neil Johnson, basso, Peter Chester, rummut
The Drifters:
10/1958 Hank Marvin, soolokitara, laulu / Bruce Welch, rytmikitara, laulu / Terry Smart, rummut, Ian Samwell, basso
11/1958 - 1/1959 Hank Marvin, soolokitara, laulu / Bruce Welch, rytmikitara, laulu / Terry Smart, rummut, Jet Harris, basso
1/1959 - 9/1959 Hank Marvin, soolokitara, laulu / Bruce Welch, rytmikitara, laulu / Jet Harris, basso / Tony Meehan, rummut
The Shadows:
9/1959– 10/1961 Hank Marvin, soolokitara, laulu / Bruce Welch, rytmikitara, laulu / Jet Harris, basso / Tony Meehan, rummut
10/1961 – 4/1962 Hank Marvin, soolokitara, laulu / Bruce Welch, rytmikitara, laulu / Jet Harris, basso / Brian Bennett, rummut
5/1962 – 11/1963 Hank Marvin, soolokitara, laulu / Bruce Welch, rytmikitara, laulu / Brian Locking, basso / Brian Bennett, rummut
12/1963 – 12/1968 Hank Marvin, soolokitara, laulu / Bruce Welch, rytmikitara, laulu / John Rostill, basso / Brian Bennett, rummut
1969 - 1970 Hank Marvin, soolokitara, laulu / Alan Hawkshaw, kosketinsoittimet / John Rostill, basso / Brian Bennett, rummut
1973 – 1976 Hank Marvin, soolokitara, laulu / Bruce Welch, rytmikitara, laulu / John Farrar, kitara, laulu / Alan Tarney, basso / Brian Bennett, rummut
1977 - 1988 Hank Marvin, soolokitara, laulu / Bruce Welch, rytmikitara, laulu / Cliff Hall, kosketinsoittimet / Alan Jones, basso / Brian Bennett, rummut
1989 – 1990, 2004 - 2005 Hank Marvin, soolokitara, laulu / Bruce Welch, rytmikitara, laulu / Cliff Hall, kosketinsoittimet / Mark Griffits, basso / Brian Bennett, rummut
2005 - 2015 Hank Marvin, soolokitara, laulu / Bruce Welch, rytmikitara, laulu / Warren Bennett, kosketinsoittimet, kitara ym. / Mark Griffits, basso / Brian Bennett, rummut

Alan Hawkshaw, Alan Tarney, Alan Jones, Cliff Hall ja Mark Griffits ovat olleet ns. ulkojäseniä tai sittemmin varsinaisia jäseniä yhtyeessä, aloitusvuosien määrittäminen on hieman tulkinta-asia.

The Shadowsin Suomen konsertit:
28.05.1964 - Linnanmäki, Helsinki, ulkoilmalava, yhdessä Cliff Richardin kanssa. Kaksi konserttia klo 19.30 ja 21.30, Scandinavian Tour.
08.11.1980 - Messukeskus. UKK-halli, Helsinki. Europa Tour.
12. - 13.04.1983 - Kulttuuritalo, Helsinki. 25-vuotisjuhlakiertue.
17.04.2005 - Katinkulta, Vuokatti. Final Tour.
18.04.2005 - Jäähalli, Helsinki. Final Tour.
16.11.2009 - Hartwall Areena, Helsinki. The Final Reunion 50th Anniversary Tour, yhdessä Cliff Richardin kanssa.

Hank Marvinin Suomen konsertit:
28.9.1998 - Tampere-talo, Tampere. 40-vuotisjuhlakiertue.
29.9.1998 - Finlandia-talo, Helsinki. 40-vuotisjuhlakiertue.

Jet Harrisin Suomen konsertit:
27.6.2008 - Ravintola Texas, Helsinki>
28.6.2008 - Rautalankafestivaalit, Nastola

Brian Lockingin Suomen konsertit:
03.03.2012 - Savoy-teatteri, Helsinki
19.10.2012 - Osman Tupa, Eura.
20.10.2012 - Ravintola Yöjalka, Lahti.
29.10.2015 - Kulttuuritalo, Helsinki. Nokie Edwardsin kanssa.
16.07.2016 - Shake 16, Sumiainen
Kaikissa Brian Lockingin Suomen konserteissa säestäjänä toimi The Charades.

Cliff Richardin Suomen konsertit:
28.05.1964 - Linnanmäki, Helsinki, ulkoilmalava, kaksi konserttia klo 19.30 ja 21.30, yhdessä The Shadowsin kanssa.
26.11.1969 - B-Messuhalli, Helsinki. Kaksi konserttia.
08.11.1980 - Jäähalli, Helsinki.
16.10.1982 - Jäähalli, Helsinki.
15.10.1985 - Jäähalli, Helsinki. The Rock Connection Tour.
23.11.1987 - Jäähalli, Helsinki. Always Guaranteed Tour.
??.?? .1990 - Jäähalli, Helsinki.
13.03.1980 - Jäähalli, Helsinki.
16.11.2009 - Hartwall Areena, Helsinki. The Final Reunion 50th Anniversary Tour, yhdessä The Shadowsin kanssa.

Lähteitä:
Mike Read: The Story of the Shadows (Elm Tree Books/Hamish Hamilton Ltd 1983)
Bruce Welch with Howard Elson: Rock'n'roll - I gave you the best years of my life (Viking 1989/Penguin Books 1990)
Malcolm Campbell: The Shadows at Polydor: The 1980s and Beyond
http: //www.penumbra.co.nz/shdiscnz.html
http://www.malcolmcampbell.me.uk/

takaisin ylös